Messinasta Lipariin
Havaintoja arkielämästä. Suomessa kun menee kauppaan, myyjä tyypillisesti kysyy lopuksi "kuittia?", sillä äänensävyllä että ethän sitä kuitenkaan halua. Ja yleensä en haluakaan. Täällä on ihan toisin. Kaupasta ja varsinkaan ravintolasta ei pääse pois ottamatta kuittia matkaan. Syynä on harmaa talous, joka takavuosina kukki valtoimenaan. Niinpä viranomaiset alkoivat pistokokeilla tehdä tarkistuksia ravintolasta poistuville asiakkaille, ja edellyttivät, että näillä oli näyttää kuitti, muuten ravintola oli liemessä. Niinpä nyt on menty toiseen ääripäähän.
Autot ovat Italiassa tunnetusti lommoisia, kun niitä on tungettu kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin väleihin pysäköintiä varten. Joskus käy isompiakin havereita. Olimme bussissa matkalla kohti Torre Faroa, Messinan äärimmäistä niemennokkaa, kun kuski komensi matkustajat ulos. Incidente oli syynä. Ja ihan lähellä näyttikin tältä. Kolme varttia meni ennen kuin liikenne taas sujui. Sen ajan vietimme kävelemällä ensin pari pysäkinväliä, ja sitten lokoisasti kohdalle osuneessa gelateriassa. Ei huono.
Viime viikolla kerroin, että olin katkaissut hampaani. Ilmeisen perusteellisesti, amalgamin kappaleita kolisi vielä eilenkin lautaselle. Sain onneksi kiinni hammaslääkärini Suomesta joka rauhoitteli: jos ei ole kipua ja voi syödä, ei tarvitse tehdä mitään, korjataan aikanaan Suomessa. Sitä ennen oli kuitenkin kiinnostava "etsi englantia puhuva hammaslääkäri Messinasta" -show. Muutamakin sellainen löytyi (tekoälyn avustuksella, tietty). Mutta aloitin etsinnän perjantaina, jolloin lafkat taisivat olla jo viikonloppumoodissa. Yksi ei vastannut lainkaan. Toinen ei puhunut englantia ollenkaan, vaikka nettisivut vakuuttivat että englanti kyllä taittuu. No ehkä lääkäriltä mutta ei vastaanotossa. Yritin solkata vajavaisella italian taidollani, mutta emme ymmärtäneet toisiamme. Puhelu päättyi siihen, että ko. henkilö tokaisi "etsi joku, joka osaa puhua italiaa" [sen sentään ymmärsin] ja löi luurin korvaan! No etsinkin, hotellin respa soitteli ystävällisesti, mutta mistään ei tärpännyt. Onneksi ei siis tarvitsekaan.
Torre Farosta ei ole paljon kerrottavaa. Rantapaikka jossa sesonki alkaa olla ohi. Löysimme epämääräisen näköisen ravintolan, jonka lounaaksi tarjoama meriahven oli kuitenkin varsin maittava. Terkkuja Ellille, vaari tykkää kalasta. Muutama otos Faron retkeltä. Paikallisten levähdysaukio, ei se oo niin justiinsa minkälaisia tuoleja paikalle kärrätään. Välimeren vesi on todella kirkasta. Ja kaunis pieni kappeli paikallisessa kirkossa. Paluumatka Messinan keskustaan meni sujuvasti, mutta 40 minuutin matkan lopussa bussi oli täpösen täynnä, hyvä kun mahduimme ulos. Minä huutelin "scusi", Saila taas "scusa". Ainakin toinen tehosi. Tiistaina heitimme hyvästit Messinan hotellille. Siedettävä, pieni, mutta selvästi work-in-progress. Aamiaiselle tuotiin syötävää suunnilleen sitä mukaa kuin hotellivieraita ilmestyi paikalle. Kuvassa aamiaishuoneen seinä sekä hissi, joka tietysti juuri tänä aamuna meni remonttiin. Ei remppoja niin vain pääse pakoon. Sitten auto alle ja nokka kohti Milazzoa. Kaupungista emme nähneet mitään, sillä ajoimme suoraan rannassa olevaan valvottuun parkkihalliin, jonne pösö ja matkalaukku jäivät. Rollikoiden kanssa siirryimme Liberty linen lauttaan, joka suuntasi kohti Liparin saarta. Reilun tunnin merimatkan jälkeen hotellin auto haki meidät satamasta. Perillä hotellissa Borgo Eoliossa kello oli jo puoli kolme. Ravintoloiden lounasaukiolo oli tietysti jo ohi. Mutta respa keksi kuitenkin yhden, Ciuri Ciuri eli suomeksi Kippis kippis, joka oli vielä auki. Hyvin maittoi matkan ensimmäinen liharuoka. Jälkkärijätskit toisessa raflassa. Selvisi, mitä tarkoittaa sisilialainen jälkiruoka Zuppa inglese, tai paremminkin miltä sen makuinen jäätelöni maistui. Hyvää oli. Lipari on pieni, kävelimme pääkadun päästä päähän ja takaisin. Kaunista on. Hotelli ei ole rempassa (!) vaan vaikuttaa uima-altaineen mukavalta. Lähipäivät saattavat kulua veneretkillä lähisaarille. Jatkuu myöhemmin...
Autot ovat Italiassa tunnetusti lommoisia, kun niitä on tungettu kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin väleihin pysäköintiä varten. Joskus käy isompiakin havereita. Olimme bussissa matkalla kohti Torre Faroa, Messinan äärimmäistä niemennokkaa, kun kuski komensi matkustajat ulos. Incidente oli syynä. Ja ihan lähellä näyttikin tältä. Kolme varttia meni ennen kuin liikenne taas sujui. Sen ajan vietimme kävelemällä ensin pari pysäkinväliä, ja sitten lokoisasti kohdalle osuneessa gelateriassa. Ei huono.
Viime viikolla kerroin, että olin katkaissut hampaani. Ilmeisen perusteellisesti, amalgamin kappaleita kolisi vielä eilenkin lautaselle. Sain onneksi kiinni hammaslääkärini Suomesta joka rauhoitteli: jos ei ole kipua ja voi syödä, ei tarvitse tehdä mitään, korjataan aikanaan Suomessa. Sitä ennen oli kuitenkin kiinnostava "etsi englantia puhuva hammaslääkäri Messinasta" -show. Muutamakin sellainen löytyi (tekoälyn avustuksella, tietty). Mutta aloitin etsinnän perjantaina, jolloin lafkat taisivat olla jo viikonloppumoodissa. Yksi ei vastannut lainkaan. Toinen ei puhunut englantia ollenkaan, vaikka nettisivut vakuuttivat että englanti kyllä taittuu. No ehkä lääkäriltä mutta ei vastaanotossa. Yritin solkata vajavaisella italian taidollani, mutta emme ymmärtäneet toisiamme. Puhelu päättyi siihen, että ko. henkilö tokaisi "etsi joku, joka osaa puhua italiaa" [sen sentään ymmärsin] ja löi luurin korvaan! No etsinkin, hotellin respa soitteli ystävällisesti, mutta mistään ei tärpännyt. Onneksi ei siis tarvitsekaan.
Torre Farosta ei ole paljon kerrottavaa. Rantapaikka jossa sesonki alkaa olla ohi. Löysimme epämääräisen näköisen ravintolan, jonka lounaaksi tarjoama meriahven oli kuitenkin varsin maittava. Terkkuja Ellille, vaari tykkää kalasta. Muutama otos Faron retkeltä. Paikallisten levähdysaukio, ei se oo niin justiinsa minkälaisia tuoleja paikalle kärrätään. Välimeren vesi on todella kirkasta. Ja kaunis pieni kappeli paikallisessa kirkossa. Paluumatka Messinan keskustaan meni sujuvasti, mutta 40 minuutin matkan lopussa bussi oli täpösen täynnä, hyvä kun mahduimme ulos. Minä huutelin "scusi", Saila taas "scusa". Ainakin toinen tehosi. Tiistaina heitimme hyvästit Messinan hotellille. Siedettävä, pieni, mutta selvästi work-in-progress. Aamiaiselle tuotiin syötävää suunnilleen sitä mukaa kuin hotellivieraita ilmestyi paikalle. Kuvassa aamiaishuoneen seinä sekä hissi, joka tietysti juuri tänä aamuna meni remonttiin. Ei remppoja niin vain pääse pakoon. Sitten auto alle ja nokka kohti Milazzoa. Kaupungista emme nähneet mitään, sillä ajoimme suoraan rannassa olevaan valvottuun parkkihalliin, jonne pösö ja matkalaukku jäivät. Rollikoiden kanssa siirryimme Liberty linen lauttaan, joka suuntasi kohti Liparin saarta. Reilun tunnin merimatkan jälkeen hotellin auto haki meidät satamasta. Perillä hotellissa Borgo Eoliossa kello oli jo puoli kolme. Ravintoloiden lounasaukiolo oli tietysti jo ohi. Mutta respa keksi kuitenkin yhden, Ciuri Ciuri eli suomeksi Kippis kippis, joka oli vielä auki. Hyvin maittoi matkan ensimmäinen liharuoka. Jälkkärijätskit toisessa raflassa. Selvisi, mitä tarkoittaa sisilialainen jälkiruoka Zuppa inglese, tai paremminkin miltä sen makuinen jäätelöni maistui. Hyvää oli. Lipari on pieni, kävelimme pääkadun päästä päähän ja takaisin. Kaunista on. Hotelli ei ole rempassa (!) vaan vaikuttaa uima-altaineen mukavalta. Lähipäivät saattavat kulua veneretkillä lähisaarille. Jatkuu myöhemmin...








Kommentit
Lähetä kommentti