Sumua ja päivänpaistetta
Sisilian sää on viime päivinä näyttänyt monet kasvonsa. Tiistaina lähdettiin Etnalle. Menomatkalla tietullipisteessä törmättiin tällaiseen näkyyn (josta ei ehditty saada kuvaa, mutta onneksi Reuters hoiti asian puolestamme).
Ranskasta alkaneiden mellakoiden laineet ovat yltäneet Sisiliaankin. Täällä ei mellakoida, mutta Italia on lakkojen luvattu maa. Niinpä ainakin osa rekkakuskeista on ollut lakossa perjantaista asti ja tukkinut teitä. Kauppojen väitetään uutisissa kärsivän tavarapulasta, mutta ainakaan meidän lähikaupoissamme sellaista ei ole havaittavissa.
Juuri tuli UM:n matkustajatiedote. "Italian viranomaiset varoittavat mahdollisista mielenosoituksista. Mielenosoitukset voivat aiheuttaa levottomuuksia. Vältä suuria väkijoukkoja. Etelä-Italiassa on alueellisia lakkoja, jotka voivat aiheuttaa ruuhkia ja poikkeusjärjestelyjä liikenteessä sekä polttoaine- ja elintarvikepulaa. Seuraa tiedotusvälineitä ja paikallisviranomaisten ohjeita, ilmoita tilanteestasi läheisillesi. ... Edustusto seuraa tilannetta." Ihan kiva että pidetään huolta. Vähän myöhässä tuo tosin tuli, sillä lakko lienee enimmäkseen juuri loppumassa kestettyään perjantaista saakka.
Silmiinpistävää on muuten kivijalkakauppojen suuri määrä. Mekin ostamme jauhelihan läheisestä lihakaupasta, jossa se jauhetaan haluamallamme tavalla. Leivät ostettiin leipäkaupasta, kunnes löysimme enemmän suomalaiseen makuun (lue: muuta kuin pelkkää vehnää) läheisestä ruokakaupasta. Sieltä myös viinit, litran tölkki peruskamaa 1 €, laadukkaampi viinipullo jopa kympin. Ostarilla ei ole käyty vielä kertaakaan.
Allergiat on muuten kaupoissa huomioitu oikein hyvin. Takavuosilta muistelen, että esimerkiksi laktoosittomia tuotteita ei aina ollut ihan helppo löytää. Nyt erilaisille allergikoille on kaupoissa oma (pieni) hylly ja laktoosittomia vaihtoehtoja on runsaasti. Gluteenitonta leipää saa erikoisleipomosta, joka käyttää pelkästään gluteenittomia jauhoja.
No niin, takaisin Etnalle. Sää oli pilvinen, mutta aluksi näkyvyys oli silti ihan hyvä. Silvestrin kraaterin reunaa kiertävät turistit (joita oli jo jonkin verran viime viikkoista vähemmän) erottuvat taivaanrannassa. Mutta eipä aikaakaan kun sumu valtasi tienoot, pilvet (joita oli niin ylä- kuin alapuolella) työntyivät esiin ja hetkessä näkyvyys oli olematon. Reippaasti silti nappailimme fotoja Silvestrin reunalta. Etnan eteläinen portti, Rifugio Sapienza, on 1905 metrin korkeudella. Köysiradalla pääsee pienissä gondoleissa 2500 metriin. Ja pitihän poikien se tietysti testata (aika suolaiseen hintaan). Hauskaa kuulemma oli ja ajoittain näkyi hämärästi jopa Etnan savua tupruttava huippu. Jeepeillä olisi päässyt vielä korkeammalle, mutta sitä eivät sentään kokeilleet. Samaan aikaan "alhaalla", eli 1900 metrissä: Rifugio Sapienzassa on todella kattava valikoima matkamuistoliikkeitä. Yhtä ja toista sieltä tarttui mukaan niin itselle kuin kavereille vietäväksi. Eniten taisimme sponssata La Coccinella eli Leppäkerttu-nimistä liikettä. Nimi on sikäli osuva, että noista korkeuksista löytyy kuin löytyykin oikeita leppäkerttuja. Sellainenkin piti toki ikuistaa. Palattuamme rankalta kiipeilyretkeltä aioimme palkita itsemme lähipitseriassa, mutta se olikin yllättäen suljettu. Ovessa olikin ilmoitus "tiistaisin kiinni". Ja asiaa tutkittuamme ilmeni, että tiistaisulku on yleisempikin tapa. Mielenkiintoista.
No, onneksi pitsapaikkoja riittää. Yhtä lähellä on take away -paikka, josta tilasimme kaksi maxipitsaa. Ja huomattavan kokoisia ne olivatkin. Pitsaleipuri silti veivasi taikinaa oikeaoppisesti ilmassa ilman ongelmia. Viiimeinen kuva kertoo, miten suuret lovet kahteen pitsaan viisi nälkäistä syöjää saivat aikaan. (Kuudes söi vain ranuja.) Kotona ruokailussa oli puolensakin, saatoimme katsoa Olli Jokiselle kohtalokkaaksi osoittautuneen voittolaukauskisan kotisohvalta. Tosin tällä kertaa vain kännykästä, kun netti pätki juuri kriittisellä hetkellä. Yöllä ukkosti. Keskiviikkona pikkuteitä ajellessa vastaan tuli muutama kohta, joissa koko kaista oli jonkin matkaa edelleen veden alla. Ei ihme etteivät olleet kuivuneet, sillä kosteutta oli ilmassakin edelleen paljon. Kun lämpömittarikin osoitti 28 astetta, paitaa sai vääntää kuivaksi alta aikayksikön. Ääripäästä toiseen siis. Ja sumua riitti, kun tarkkaan katsomalla yleensä saattoi nähdä merta, nyt ei kotiparvekkeelta kunnolla erottanut edes vastapäistä taloa.
Aamupäivän retki suuntautui Capo Muliniin, jota oli kehuttu hyväksi kalastuspaikaksi. Hyvän näköisiä kalaravintoloita sieltä löytyikin, mielenkiintoisten viritelmien päälle rakennettuina, mutta kala ei nakkisyötteihin käynyt kiinni. Sen sijaan kerättiin näyttävä kokoelma simpukankuoria. Siispä paikan vaihto, takaisin Santa Maria la Scalaan, jonka aallonmurtajalta oli ennenkin onkea uitettu. Yhtä huono menestys kalojen suhteen, mutta minäkin pääsin näkemään takapuolelta paikallisen kirkon, jonka edessä taannoin turhaan odottelimme bussia. Sitten syömään, samaan paikkaan jossa kävimme viime viikon perjantaina. Grillattuja kaloja meni taas kolme kappaletta, Satu yhtyi Oonan arvioon. Paikka on pieni, salin puolella häärää yksi ystävällinen neito. Hän ilahtui, kun lähtiessämme totesimme "See you again next week".
Vielä ehdittiin uimarannalle. Googlen ja chatGPT:n avustuksella rannaksi valikoitui Fondachella, puolen tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen. Tooooodella pitkä ranta, ja syksyn tässä vaiheessa ainakin neljän jälkeen iltapäivällä lähes autio. Ei suomalaista hiekkarantaa, mutta paikalliseksi rannaksi ihan mukava, siis ei kivikkoa, mutta uimakengät ovat silti suositeltavia. Välimeren sileiksi hiomia kauniita kiviä kyllä riitti kerättäväksi ja voileipien heittelyyn. Aallot olivat vaikuttavia, ei asiaa uimaan, mutta rannalla oli hauska juosta karkuun välillä kauas yltäviä pärskeitä. Bloggaaja ratsasti auringonlaskuun. Kiitos kuvista kuvaajille!
Juuri tuli UM:n matkustajatiedote. "Italian viranomaiset varoittavat mahdollisista mielenosoituksista. Mielenosoitukset voivat aiheuttaa levottomuuksia. Vältä suuria väkijoukkoja. Etelä-Italiassa on alueellisia lakkoja, jotka voivat aiheuttaa ruuhkia ja poikkeusjärjestelyjä liikenteessä sekä polttoaine- ja elintarvikepulaa. Seuraa tiedotusvälineitä ja paikallisviranomaisten ohjeita, ilmoita tilanteestasi läheisillesi. ... Edustusto seuraa tilannetta." Ihan kiva että pidetään huolta. Vähän myöhässä tuo tosin tuli, sillä lakko lienee enimmäkseen juuri loppumassa kestettyään perjantaista saakka.
Silmiinpistävää on muuten kivijalkakauppojen suuri määrä. Mekin ostamme jauhelihan läheisestä lihakaupasta, jossa se jauhetaan haluamallamme tavalla. Leivät ostettiin leipäkaupasta, kunnes löysimme enemmän suomalaiseen makuun (lue: muuta kuin pelkkää vehnää) läheisestä ruokakaupasta. Sieltä myös viinit, litran tölkki peruskamaa 1 €, laadukkaampi viinipullo jopa kympin. Ostarilla ei ole käyty vielä kertaakaan.
Allergiat on muuten kaupoissa huomioitu oikein hyvin. Takavuosilta muistelen, että esimerkiksi laktoosittomia tuotteita ei aina ollut ihan helppo löytää. Nyt erilaisille allergikoille on kaupoissa oma (pieni) hylly ja laktoosittomia vaihtoehtoja on runsaasti. Gluteenitonta leipää saa erikoisleipomosta, joka käyttää pelkästään gluteenittomia jauhoja.
No niin, takaisin Etnalle. Sää oli pilvinen, mutta aluksi näkyvyys oli silti ihan hyvä. Silvestrin kraaterin reunaa kiertävät turistit (joita oli jo jonkin verran viime viikkoista vähemmän) erottuvat taivaanrannassa. Mutta eipä aikaakaan kun sumu valtasi tienoot, pilvet (joita oli niin ylä- kuin alapuolella) työntyivät esiin ja hetkessä näkyvyys oli olematon. Reippaasti silti nappailimme fotoja Silvestrin reunalta. Etnan eteläinen portti, Rifugio Sapienza, on 1905 metrin korkeudella. Köysiradalla pääsee pienissä gondoleissa 2500 metriin. Ja pitihän poikien se tietysti testata (aika suolaiseen hintaan). Hauskaa kuulemma oli ja ajoittain näkyi hämärästi jopa Etnan savua tupruttava huippu. Jeepeillä olisi päässyt vielä korkeammalle, mutta sitä eivät sentään kokeilleet. Samaan aikaan "alhaalla", eli 1900 metrissä: Rifugio Sapienzassa on todella kattava valikoima matkamuistoliikkeitä. Yhtä ja toista sieltä tarttui mukaan niin itselle kuin kavereille vietäväksi. Eniten taisimme sponssata La Coccinella eli Leppäkerttu-nimistä liikettä. Nimi on sikäli osuva, että noista korkeuksista löytyy kuin löytyykin oikeita leppäkerttuja. Sellainenkin piti toki ikuistaa. Palattuamme rankalta kiipeilyretkeltä aioimme palkita itsemme lähipitseriassa, mutta se olikin yllättäen suljettu. Ovessa olikin ilmoitus "tiistaisin kiinni". Ja asiaa tutkittuamme ilmeni, että tiistaisulku on yleisempikin tapa. Mielenkiintoista.
No, onneksi pitsapaikkoja riittää. Yhtä lähellä on take away -paikka, josta tilasimme kaksi maxipitsaa. Ja huomattavan kokoisia ne olivatkin. Pitsaleipuri silti veivasi taikinaa oikeaoppisesti ilmassa ilman ongelmia. Viiimeinen kuva kertoo, miten suuret lovet kahteen pitsaan viisi nälkäistä syöjää saivat aikaan. (Kuudes söi vain ranuja.) Kotona ruokailussa oli puolensakin, saatoimme katsoa Olli Jokiselle kohtalokkaaksi osoittautuneen voittolaukauskisan kotisohvalta. Tosin tällä kertaa vain kännykästä, kun netti pätki juuri kriittisellä hetkellä. Yöllä ukkosti. Keskiviikkona pikkuteitä ajellessa vastaan tuli muutama kohta, joissa koko kaista oli jonkin matkaa edelleen veden alla. Ei ihme etteivät olleet kuivuneet, sillä kosteutta oli ilmassakin edelleen paljon. Kun lämpömittarikin osoitti 28 astetta, paitaa sai vääntää kuivaksi alta aikayksikön. Ääripäästä toiseen siis. Ja sumua riitti, kun tarkkaan katsomalla yleensä saattoi nähdä merta, nyt ei kotiparvekkeelta kunnolla erottanut edes vastapäistä taloa.
Aamupäivän retki suuntautui Capo Muliniin, jota oli kehuttu hyväksi kalastuspaikaksi. Hyvän näköisiä kalaravintoloita sieltä löytyikin, mielenkiintoisten viritelmien päälle rakennettuina, mutta kala ei nakkisyötteihin käynyt kiinni. Sen sijaan kerättiin näyttävä kokoelma simpukankuoria. Siispä paikan vaihto, takaisin Santa Maria la Scalaan, jonka aallonmurtajalta oli ennenkin onkea uitettu. Yhtä huono menestys kalojen suhteen, mutta minäkin pääsin näkemään takapuolelta paikallisen kirkon, jonka edessä taannoin turhaan odottelimme bussia. Sitten syömään, samaan paikkaan jossa kävimme viime viikon perjantaina. Grillattuja kaloja meni taas kolme kappaletta, Satu yhtyi Oonan arvioon. Paikka on pieni, salin puolella häärää yksi ystävällinen neito. Hän ilahtui, kun lähtiessämme totesimme "See you again next week".
Vielä ehdittiin uimarannalle. Googlen ja chatGPT:n avustuksella rannaksi valikoitui Fondachella, puolen tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen. Tooooodella pitkä ranta, ja syksyn tässä vaiheessa ainakin neljän jälkeen iltapäivällä lähes autio. Ei suomalaista hiekkarantaa, mutta paikalliseksi rannaksi ihan mukava, siis ei kivikkoa, mutta uimakengät ovat silti suositeltavia. Välimeren sileiksi hiomia kauniita kiviä kyllä riitti kerättäväksi ja voileipien heittelyyn. Aallot olivat vaikuttavia, ei asiaa uimaan, mutta rannalla oli hauska juosta karkuun välillä kauas yltäviä pärskeitä. Bloggaaja ratsasti auringonlaskuun. Kiitos kuvista kuvaajille!














Hauskoja kuvia ja herkullista pizzaa! 🍕 Kireitä siimoja sinne! 🎣
VastaaPoistaKiitos! Siellä ovat parhaillaan merellä, ans kattoo!
Poista