Giardini Naxos ja tuulinen Etna
Olemme aiempien kävijöiden kanssa sahanneet rannikkoa edestakaisin etsien rantaa, joka ei olisi kivinen ja jossa voisi uida ilman että aallot imaisevat mereen. Nyt se lopulta löytyi, olisipa löytynyt jo aiemmin. Giardini Naxos on puolisen tuntia Acirealesta pohjoiseen, ennen Taorminaa. Naksoksen kaupunki oli Sisilian ensimmäinen kreikkalainen siirtokunta ja perustettiin vuonna 734 eaa. Se kukoisti parisataa vuotta kunnes Syrakusa sen valloitti ja tuhosi. Nyt paikka on suosittu lomakohde. Liikkeet ovat sen mukaisia, tyylikästä keramiikkaa ja ravintoloita löytyi etsimättä.
Ranta on kunnon hiekkaranta ja aurinkoisena päivänä, kun lämpötila nousi 26 asteeseen, oiva paikka. Taustalla näkyvät kukkulat hämmästyttivät, oliko ihan pakko rakentaaa asutus noin korkealle rinteeseen? Ihmisiä näin sesongin loputtua oli kiitettävän vähän, lähes saattoi yhtyä Katri-Helenaan: Katson autiota hiekkarantaa...
Viisaat istuivat varjossa ja kahvilla pitämässä silmällä leikkipuistossa touhuajaa -- isompi pojista ui komeasti meressä! Leikkipuiston lisäksi ympäristö oli muutenkin laitettu kovin kauniiksi. Ankat kaakattivat ja kilpparit ottivat arskaa.
Kukkia saattoi jälleen ihailla. Banaanitkin olivat lungisti ihan kadunvarressa kypsymässä.
Retkeltä palattua olimmekin illan vastuussa pojista, kun Milla ja Vesku olivat ravintolassa juhlistamassa Veskun synttäreitä. Jo kolmannet synttärit siis tällä matkalla. Kakun sijasta nautittiin pullatarjotin naapurikahvilasta.
Torstaina ei retkeilty Joonianmerta kauemmas, sehän on meiltä kivisen kävelymatkan päässä. Santa Maria la Scala näytti iltavalaistuksessa kauniilta. Tyrskyjä oli niin ettei siellä ollut edes paikallisia uimassa.
Perinteinen Etna-retki oli vuorossa perjantaina, minulle tänä syksynä jo viidennen kerran ja Sailallekin kolmannen. Melkein on jo opittu kunnollinen reitti, vain ihan pieni U-käännös mahtui nyt matkalle. Ruska oli viime viikolla aluillaan, ja nyt alarinteet hehkuivat kauniina.
Etna on joka käynnillä erilainen. Tällä kertaa taivas oli sininen ja pilvetön, eikä lämpötilakaan ollut mittarin mukaan paljon alle 10 asteen. Mutta tuuli! Se kävi luihin ja ytimiin ja pöllytti Etnan mustaa hiekkaa suut, silmät ja Veskun (onneksi mustan) parran täyteen. Liput liehuivat vaakasuoraan. Silvestrin reunalle ja pohjallekin oli kiivetty, mutta sitten Mauno (3 vuotta) totesi: "Minun mieleni ei kestä tätä." Niinpä Mauno jäi parkkipaikan tasalle muorin ja vaarin kanssa kun muu porukka lähti yrittämään kävellen ylemmäs. Yritykseksi jäi, tuulta vastaan taistelu sai toisiin ajatuksiin. Oikealla näyte siitä,, mitä tuuli + pipo (+ uusi hairdo) saavat aikaan.
Etnan vegetarjonta on hyvin rajallista varsinkin nyt kun sesongin loppu on jo alkanut sulkea paikkoja, joten taaskin ajelimme Cataniaan lounaalle. Jälkkärijätskit norsupatsaan juurella kuuluivat asiaan. Milla lähti asemalle selvittämään junalippuhämminkiä ja palasi puhkuen ja puhisten, kun paikkojen muuttaminen ei onnistunut ilman 260 euron lisämaksua! Ei maksettu, toivotaan että konnari hoitaa, mutta tulikivenkatkuinen palaute lähti Trenitalialle. Sillä aikaa muut kävelivät rauhassa Villa Bellinin maisemiin.








Kommentit
Lähetä kommentti